Lukijat

tiistai 16. lokakuuta 2012

Rakkautta Vanajanlinnassa part 1

Taas pääsi vierähtämään kokonainen kuukausi ilman ainuttakaan blogipäivitystä - ja tämäkin päivitys käsittelee kuukauden takaisia asioita. On ollut niin paljon tätä seikkailijan arkea, että bloggaaminen ei ole tuntunut ihan siltä ykkösjutulta.:)


Noin kuukausi sitten olin Hämeenlinnan upeassa Vanajanlinnassa juhlimassa ihanaisten Jupen ja Hennan häitä. Olin odottanut näitä häitä jo kuukausitolkulla, sillä aina kun on ollut mitä tahansa Hennan ja Jupen (tai Katan) järjestämää, sanaa tylsyys ei ole voinut sitten millään saada mahtumaan samaan lauseeseen. Jo elokuussa olleet polttarit olivat niin huikeat, ettei sanotuksi saa.:) Mutta joka tapauksessa, tämä postaus huonolaatuisine kuvineen tulee olemaan vain jokin olematon pintaraapaisu siihen kaikkeen upeuteen, mitä tuo viikonloppu piti sisällään.:)

Ensinnäkin, jo pelkkä paikan miljöö oli todella ihana ja romanttinen, kuten ehkä kuvista vähän näkyy. :)
Näissä huoneissa syötiin siis vaan tyyliin aamupalaa yms, varsinaiset juhlat pidettiin ulkona olleessa paviljongissa:

Sitten vielä pari kuvaa linnasta ja sen ympäristöstä:
:

Keskimmäinen kuva on postikortista - nuoli osoittaa ikkunaa, johon liittyy eeppinen kuningasidea karata ikkunasta. Hihih, ei siitä sen enempää, se on jo toinen tarina. :) Mutta ei voi sanoa muuta kuin että voihan ihanuuksien ihanuus noita spontaaneja ihmisiä! :)


Pahoittelen muuten, jos näytän kuvissa rumalta, mutta menee kuvien heikon laadun lisäksi sen piikkiin, että olin ihan kauhian kipeänä tuolloin! Mutta siis, käytin viikonloppuna yhteensä kolmea eri mekkoa, ja tuossa niistä ensimmäinen.:) Mekko on ollut hyvin monikäyttöinen, se oli miulla alunperin vanhojentanssimekkona, mutta sittemmin se lyhennettiin yo-juhliani varten. Vaaleanpunaista tietysti, se on mm. aina ollut miun lempiväri!

Nyt laittaisin tähän väliin taas niin kovin mielelläni pari videota, mutta miulla on vieläkin sama ongelma kuin edellisessä päivityksessä - en osaa lisätä videoita DraftCraft:lla. :/ Osaisiko joku siis auttaa? :/ Selostin ongelmani yksityiskohtaisemmin edellisen postauksen kommenttiosioon.

Sitten ruuat olivat myös todella hyviä, kuten arvata saattaa. Tässä pari esimerkkiä:

Perjantaina oli useita esiintyjiä, mutta pääbändinä oli The Rasmus. Oli muuten aikas siistiä, kun seuraavana päivänä The Rasmus hehkutti keikkaa Facebook-sivuillansakin.:) Oli kyllä aika huippu ilta! Yksi Rasmuksen soittajistakin (en muista nimeä, koska en ole fani) sanoi, että "tässä huoneessa on niin uskomattomat vibat, että tässä avioliitossa on pakko olla jotain tosi erityistä".<3 br="br" igorin="igorin" ilta.="ilta." ja="ja" kahvia="kahvia" kakkua="kakkua" konjakkia="konjakkia" ormi="ormi" rasmus.="rasmus." samanaikaisesti="samanaikaisesti" sanoin:="sanoin:" sitten="sitten" the="the" viel="viel">
Perjantai-illan esiintyjiin mahtui lisäksi mm. Sambakoulu Roseira ja cover-bändi Flipper. Tosi hyviä molemmat! Flipperistä mulla ei ole ensimmäistäkään kuvaa, koska dansa, dansar, dansade, dansat.


Loppuillaksi vaihdoin vähän rennompiin kuteisiin - kukkamekkoon, luonnonlapsi kun oon!

Hupsista hei, nyt en ehdi kirjoitella enempää, mutta myöhemmin lisää!

P.s. Postausehdotukset ovat tervetulleita!^^

3 kommenttia:

  1. Nyt en kerrassaan ymmärrä mitä tuo DraftCraft-sovellus sekoilee... Meni tuossa yhdessä kohdassa näköjään hieman sanat jostain syystä sekaisin. :D Huhhuh, alan saamaan näistä Applen tuotteista jo pikkuhiljaa tarpeekseni!

    VastaaPoista
  2. oi namii ku hyvännäköisiä ruokia :)

    http://saijis.blogspot.fi/


    VastaaPoista
  3. Liityin lukijaksi. :) liity sinäkin mun blogin lukijaksi. :)

    http://www.backmanjulia.blogspot.fi

    VastaaPoista

Cheer my day up - leave a comment! ^.^