"En olisi ikinä uskonut, että pysyt noinkin kauan sinkkuna", "Miten tuollainen tyttö voi olla vapaa?", "Miksi olet sinkku?", "Olet aivan liian nirso"... Olen saanut kuulla esimerkkien kaltaisia lausahduksia ja kysymyksiä väsyttävän paljon viimeisen vuoden aikana. Tästä inspiroituneena päätin tehdä pienen postauksen siitä, mitä ajattelen rakkaudesta.
Ensinnäkään, minulla ei ole tarvetta olla tai esittää nykyajan viileän itsevarmaa ja riippumatonta uranaista. Olen pohjaton romantikko, ja haaveilen siitä, että minulla olisi sitten isona oma perhe johon voisin panostaa täydestä sydämestä. Kyse on vain siitä, että en stressaa tai halua kiirehtiä asiassa - minulle kelpaa vain yksi ja ainoa oikea, Jumalan minulle tarkoittama kumppani. Universumin halki joku on jo tulossa minua kohti. Minun ei tarvitse siis tyytyä yhtään vähempään.
Minua inhottaa ja ällöttää nykypäivän seksikeskeinen kulttuuri, jossa yhden yön suhteet ovat sinkkujen arkipäivää ja jossa Cosmopolitan tyrkyttää "fuckbuddy"-suhteita. Jokainen saa ja jokaisen pitää tietenkin tehdä asiat juuri niin kuin parhaaksensa kokee. Mietin kuitenkin hyvin usein, että olenko todella liian romanttinen elämään tässä ajassa? Itse en nimittäin voisi kuvitellakaan harrastavani seksiä muun kuin tosi rakkauden kanssa. En myöskään usko, että kukaan voi olla kokemuksen myötä (tai sen puutteesta) erityisen "hyvä" tai "huono" sängyssä - seksi on mielestäni ensisijaisesti kahden ihmisen välistä välittämistä ja osoitusta rakkaudesta.
Totuus tietenkin on, että jokainen tarvitsee ja kaipaa rakkautta. Moni kipuilee varmasti sen kanssa, että mitä jos sitä oikeaa ei löydykään, tai mitä jos se on jo mennyt ohitse. Itsellä on rauha asian kanssa, koska lähtökohtaisesti en tarvitse kumppania. Mulla on Jeesus ja Hän yksin riittää. Sitä paitsi ketään ihmistä ei voi vaatia täyttämään sitä paikkaa tai kaipuuta sydämessä, jonka vain yksin Jumala voi täyttää. Siihen ei pysty maailman ihaninkaan poika- tai tyttöystävä. Sitten joskus, kun päädyn tulevan kumppanini kanssa yhteen, suhde tulee perustumaan sydämen valinnalle eikä sille, että minulla olisi pakko olla joku. Tosi rakkaus on valtava voima ja tosi rakkaus odottaa.
Arvostan tulevaa kumppaniani niin paljon, etten tahdo säätää muiden kanssa. Jos nyt sinkkuvaiheessakin esimerkiksi suutelisin satunnaisen baarituttavuuden kanssa, kokisin pettäväni herra oikeaa. Kuulostaa radikaalilta, mutta näin minä ajattelen itseni kohdalla. En koe menettäneeni tai menettäväni mitään. Tämä on minulle valtava voimavara, koska uskon, että joskus vielä odottamiseni palkitaan moninkertaisesti.
Tämä on mielestäni yksi kauneimmista rakkauslauluista ikinä -
jokainen sana kuvastaa sitä, mitä minä ajattelen tosi rakkaudesta. "Illan harmaassa tulet vastaan pelotta" <3 Ja jos ketään ei koskaan tule, niin mitä sitten?! Aina voin ryhtyä hulluksi kissanaiseksi ja elää täysin tyydyttävän elämän! :)
Äskeiset ajatukset ovat hyvin henkilökohtaisia ja pätevät minuun. Ketään muuta en vaadi ajattelemaan samalla tavalla, enkä tuomitse ketään. Jokaisen on löydettävä oma ainutlaatuinen polkunsa.
Tämän postauksen otsikko kertoo jotain aktiivisuudestani tässä blogissa. Haluan kuitenkin tehdä vielä pienen koosteen viime vuodesta, koska vuosi 2012 oli mulle monin tavoin todella tärkeä. Aikaa ei ole tehdä lainkaan kattavaa postausta, mutta muutama (ihanan epäoleellinen) kuva tuo hyviä muistoja mieleen. Mutta niistä kaikkein parhaista hetkistä mulla ei ole kuvia, ainoastaan ihania muistoja.
New year with Henna ;)
Eli antikronologisessa järjestyksessä loppupäästä alkupäähän... Vuodenvaihde 12-13 tuli vietettyä Jyväääskylääässä. Olin siellä kristillisellä leirillä isosena (kuten jo viitenä uutena vuotena putkeen). Tapahtui niin paljon asioita - ihmeellisiä, outoja, parhaita, huvittavia, huippuja ja kipeitä. Kaikki huipentui vuodenvaihteeseen, joka oli yksi tähänastisen elämäni upeimmista hetkistä - siirryimme uuteen vuoteen hiljentymällä ja ottamalla pyhän ehtoollisen. Siinä hetkessä koin jotain aivan uskomattoman syvää ja pyhää.
Mairamania päällä ruokakaupassa - evääksi yksi kumkvatti ja yksi irtokarkki<3
"Alkaako sun ikä muka oikeesti nrolla 2?"
Tuosta leiristä voisin kertoa vaikka kuinka paljon vaikka minkälaisia huvittavia ja jänniä asioita, mutta ehkä aika jo siirtyä eteenpäin (aika loppuu).
Mitä asioita jäin sitten ikävöimään vuodessa 2012? Ehkä kaikkein eniten kolmisin hengausta Danskun ja Annikan kanssa. He tekivät joulukuusta elämisen arvoisen - koimme kaikki kolme yhdessä ja kahdestaan kummankin kanssa suurenmoisia seikkailuja. Kuvia ei näistä hetkistä ole, mutta ylläolevassa kuvassa Annikan ja mun nimpparikortti Danskulle.;) Olen niin hyvä ystävä - toinen tuo omana nimipäivänään mulle suklaata, ja multa heruu vain tällainen kortti.;D
Jotain aivan JÄRKYTTÄVÄN rumaa miun osalta, mutta mahtava itsenäisyyspäivä Annikan ja Vilin kanssa! Upea seikkailu, kiitos siitä teille!
Ihmisten lisäksi jäin ikävöimään asuntoani Armonkalliolla. Nykyinen asuntoni on huomattavasti isompi ja parempikuntoisempi paremmalla saunallakin, mutta Armonkallion kotikolo oli vaan niin kodikas.<3 Jouduin siis muuttamaan pois myynnin alta.
Poismuutto ja lähes kaikki tavarat poissa </3
Ikävä on myös vuoden 2012 suurenmoisia seikkailuja - parhaat tulivat yleensä siten, että odotukset olivat nollassa, mutta sitten elämä yllättikin. (Wink wink, alkuvuosi 2013 on ollut turhan tylsä, kuka lähtee mun kanssa seikkaileen?). Yksi tällaisista oli työpaikkani pikkujoulut - odotukset olivat suht matalalla, mutta kappas mikä seikkailu sieltä tulikin! Nolojen tilanteiden naisena onnistuin kyllä myös nolaamaan itseni, eikä siihen mun tapauksessa tarvittu edes alkoholia.;D Mutta ei siitä nyt sen enempää.
Harrastuksista eniten aikaa vuonna 2012 veivät musiikki ja seurakunta (ja lähinnä niiden yhdistelmä, ylistysbändissä laulaminen). Teatteria ja näyttelemistä oli kova ikävä (mutta tänä vuonna onneksi sekin korjaantuu <3)
Akustista vetoa
Jeesus-marssilla valmistautumassa bändin kanssa
Voi surkeus, nyt joudun kiireen vuoksi jättämään tämän merkinnän tähän. Laitan ehkä jatkoa myöhemmin? :)
